tiistai 26. maaliskuuta 2013

Metsäkorpi nyt


 Tältä näyttää tonttimme nyt.

 Metsäkorven harju kauempaa katsottuna.

 Alueelle on nousut jo muutamia taloja.

 Tonttiamme vastapäätäkin rakentuu Kastelli talo.

Metsäkorven uusia taloja.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Olohuoneen suuret ikkunat





Raatiherran olohuoneen vakio ikkunat muuttuvat meillä hiukan isommiksi.

Pääty ikkuna tietysti kapeampi niin kuin ekassa kuvassa.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Raatiherra

Kävimme viime viikolla Kastellin talonäytöksessä. Tässä kuvia samanlaisesta talosta joka tulee myös meille. Pohjaan oli tehty jotain muutoksia.. ja myös meille tulee muutoksia joten ei pohjankaan mukaan ole täysin vastaava. Sisustukset eivät olleet sitten ollenkaan minun makuuni, vaikka sisustuksen oli suunnitellutkin tiukka ammattilainen.








Video talosta


Vilpolan ovi





Voi ei, tilasin vahingossa aivan vääränlaisen vilpolan oven. Toivottavasti sen voi vielä vaihtaa...
Kyllähän vilpolan ovessa on oltava ikkuna. Pääovemme ja varaston ovemme ovat tummanharmaita. Valkoinen vilpolan ovi taitaa kuitenkin olla parempi, koska muutkin puutarhaovet ja autokatoksen ovi ovat valkoisia.

kuvat: asuntomessut


Tälläinen löytyisi Kastellila. Vaakalautana.

Valkoinen lattia... ei meille!



Tässä muutama esimerkki miksi en lämpene aivan valkoiselle lattialle.

Kuvat: Asuntomessut



Kokkolan asuntomessut 2011

Katselin Kokkolan asuntomessujen taloja. Sisutukset ovat huomattavasti käytännöllisempiä kuin Tampereen asuntomessujen 2012 sisutukset.

Tässä suosikkini! Sauna on UPEA!

Lakki Kivitalo : http://www.asuntomessut.fi/kokkola-2011/lakka-kivitalo-kaj-stenvall





Asuntomessut Tampere 2012

Lemppari taloni sisustuksen perusteella asuntomessuilla 2012 (ei järjestyksessä)

Villa Vuorela : http://www.asuntomessut.fi/tampere-2012/muurametalot-villa-vuorela

Kastelli woodpecker : http://www.asuntomessut.fi/tampere-2012/kastelli-woodpecker

Talo Korko: http://www.asuntomessut.fi/tampere-2012/talo-korko

Lantti-talo: http://www.asuntomessut.fi/tampere-2012/lantti-talo

Tervakukka: http://www.asuntomessut.fi/tampere-2012/tervakukka

Olohuoneen lattian väri ja takka


Kuvat: http://www.asuntomessut.fi/kokkola-2011/pohjolan-design-talo?fid=2184


Vaikka muodissa on nyt valkoinen laittia niin omasta mielestäni vaalea puu on paljon kodikkaampi, tyylikkäämpi ja arvokkaamman oloinen. Luultavasti meidän talossa tullaan näkemään jotain tämän suuntaista.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Millainen keittiö?

Keittiö onkin vaikea valinta.

Kuva: Oikotie

Kuva: www.talokoti.fi/Kodit/Koti-kuin-karkki


Ovi valintoja

Säästä vai sijoita?

Nyt mietinnässä ulko-ovi, väri tulee olemaan tumman harmaa.

 Hinta 530 e
Hinta 1100 e


Yläkerran makuuhuoneeseen on tulossa tämän näköinen pariovi.
Pariovi idean keksin osittain näistä kuvista.
Kuva: Kastelli
Kuva: www.talokoti.fi/Kodit/Koti-kuin-karkki/

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Ulkomaalin suunnittelua



Kuvat: Bongasin tämän upean talon kävelylenkillä! Todella onnistuneet väri valinnat.